tiistai 17. heinäkuuta 2012

15.7.2012 Erikoisnäyttely, Helsinki

Torstaina Elli kävi siistiytymässä Dogstockin Marin käsittelyssä. Enpä voisi olla tyytyväisempi trimmausjälkeen - taaskaan! Jos joku kaipaa nyppimistä koirallee, suosittelen ehdottomasti Dogstockia.

Perjantaina menimme pitkästä aikaa näyttelytreeneihin muistelemaan näyttelyjuttuja. Elli käyttäytyi oikein kivasti niin maassa kuin pöydälläkin, ja esitteli ravissa voimakkaita takaliikkeitä. Treenien jälkeen koirat saivat odotella autossa pari tuntia kun olin Lotta Vuorelan luennolla, jonka aiheena olivat kontaktit ja 2on2off-menetelmä. Luennosta innostuneena koirat pääsivät heti testailemaan kotona laatikkoa. Elli tuntui tajuavan ideaa jo, vaikkei aktiivisesti vielä tarjoakaan asentoa. Lauantaina jatkoimme treenejä vielä pariin otteeseen - ehkä se vielä tästä lähtee! Yada saa tehdä juoksukontaktit, sillä ne ovat sille luonnollisemmat.

Sunnuntaina käväisimme näytillä erkkareissa Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksella. Ja nimenomaan näytillä. Päiväksi oli luvattu sadetta, ja mustat pilvet lähestyivät uhkaavasti, joten kasasin Idan kanssa teltan nopeasti sateensuojaksemme. Muutamia pikkukuuroja taivaalta jo ripsuttelikin.

Treenailin vähän ennen kehää seisomista ja ravaamista - nurmipohja kun ei ole Ellille lyhyine jalkoineen se otollisen pohja.

Elli 10kk
Tältä Elli luultavasti näytti kehässä - ei riittäviä takakulmauksia




Kehässä kaikki sujui ihan hyvin, Elli seisoi ihan kivasti ja ravasi suht hyvin. Takajalkojen liikkeetkin ovat alkaneet vahvistua jo hieman. Pöydällä Elli käyttäytyi oikein asiallisesti ja antoi hyvin katsoa hampaat. Kolmiolla en saanut Elliä oikein keskittymään ja ravi jäi erittäin vaatimattomaksi. Maasta arvosteltaessa seisoi taas ihan kivasti ja valppaana, kiitos miljoonien vinkulelujen, joita kehän laidalla vinkui ;) Tuomari pohti punaisen ja sinisen nauhan välillä pitkään, ja kuulin puhetta suoruudesta. Arvasin tuomarin puhuvan takakulmauksista ja yritin asetella takasia paremmin. Olin keskittynyt liikaa suoraan selkälinjaan ja seisotin Ellin hyvin pitkänä, jolloin se asettaa myös takaset hyvin suoriksi. Ponnisteluistani huolimatta saimme EH:n. Petyin hieman, mutta hetken päästä taas järkeilin meidän tehneen parhaamme. Ja Ellikin on vasta nuori ja erittäin kehittymätön. On meillä vielä aikaa!




Seurailimme vielä kehiä hetken aikaa, mutta parin tunnin päästä erittäin mustat pilvet seilailivat päidemme ylle, joten kasasimme tavarat pikavauhtia, jotta säilyisimme suurinpiirtein kuivina. Teltan kuivattelu on niin hankalaa ja ennen kaikkea inhottavaa. Saimme juuri ja juuri kaikki tavaramme autoon, kun aivan mieletön vesisade alkoi. Siis sitä vettä tuli niiiin paljon, etten enää harmitellut yhtään lähtöämme (nim. mukavuuden haluinen :D).

Käväisimme vielä kotimatkalla Hööksissä, josta mukaani tarttui koiran toppasademantteli ja vinkulelu. Venyipä kotimatka vielä hieman, sillä ajoimme Kotkan kautta kummityttöni ja sisareni kihlatun nimppareille & synttäreille. Elli oli aivan onnessaan päästessään ihmisten rapsuteltavaksi.

Kun 12 tunnin jälkeen lähdöstämme saavuimme kotiin, purkasin tavarat autosta ja linnoittauduimme koirien kanssa sohvalle. Kaiken kaikkiaan rankka, mutta kiva päivä!

JUN EH
Erittäin hyvä tyyppi. Saisi olla vahvempi kauttaaltaan. Oikeanmallinen pää, hyvä pigmentti. Kauniit korvat. Oikeanmuotoinen rintakehä. Toivoisin enemmän takakulmia. Eturaajat saisi olla suoremmat. Selkälinja saisi olla suorempi liikkeessä. Kantaa pitkän häntänsä hyvin.
- Tiina Illukka

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Keimailua, agilityä ja leikkikavereita

Hieman tuo kirjoittelu taas jäänyt, joten tässä muutamia "kohokohtia" kuluneilta viikoilta.

Tiistaina 26.6. käväisimme Toikkalassa nappaamassa vaaleanpunaisten (parinsa voittajat) pentujen 4-12kk viidennen sijan. Elli esiintyi tosi kivasti ja seisoi hienosti aivan järkyttävästä säästä riippumatta. Päivä alkoi erittäin lämpimänä ja aurinkoisena, mutta puoli tuntia paikalle saapumisemme jälkeen mustat pilvet ilmestyivät yllemme... Tuloksena arviolta reilun tunnin kaatosade, joka jatkui pahimman jälkeen pienenä veden ripsutteluna. Niin mun tuuria...! Onneksi sade hellitti Ellin kehää varten. Kehän pohja oli toisaalta vähintäänkin mielenkiintoinen: hyvä nurmipohja, mutta nilkkoihin asti vettä -> kuin suo ;)
Yadallakin meni kivasti, tuloksena punaisten (parinsa hävinneet) pienten aikuisten neljäs sija. :)

Keskiviikkona 4.7. pidimme pikaiset agitreenit Homeetan kentällä. Mukana tietenkin Emma kääpiöpinsereidensä Viljon ja Vallun (Myynnissä! 8vko, ruskea uros, hienot vanhemmat!) kanssa. Ellin kanssa treenailin vain muutamia lähetyksiä maassa olevien rimojen yli. Ihan kivasti irtosi lelun kanssa ja lähti hyvin eri kulmista. Lopuksi Elli sai kokeilla keppejä verkkojen avulla. Yadan kanssa treenasin keppejä niillä samaisilla verkoilla ja lähetin muutamalle hypylle sekä putkeen. Hyvin meni! Hauvelit saivat vielä leikkiä hetken vapaasti ennen kotiin lähtöä.

KSSK:n agiryhmät palasivat viimein tauolta ja torstaina 5.7. pääsimme treenaamaan uudelle kentälle! Aloitimme "penturyhmällä" ennen varsinaista ryhmää. Treeneissä mukana Ellin lisäksi kaksi pentua. Päivän teemana olivat pakkovalssit.

Pst. Pahoittelen paint-räpellystäni

Esteet numeroitu eri väreillä suunnan mukaan: pun. ja v.pun


Koira jätettiin istumaan x:llä merkittyyn kohtaan, jonka jälkeen asetuttiin esteen luo ja palkattiin koiraa vain siitä, että se tuli oikealle puolelle estettä - ja tietenkin mahdollisimman nopeasti. Elli tajusi harjoituksen idean nopeasti, ja parin toiston jälkeen olikin aika lähettää koira esteelle pakkovalssilla. Enpä olisi ikinä uskonut Ellin toimivan niin hyvin! Pian pystyin lähettämään sen toiselle hypylle ("Kierrä") ja sen jälkeen putkeen. Keskiviikkoisten treenien perusteella olin varma ettei Elli irtoa hyppyyn saatika mene putkeen, mutta toisin kävi :) Muutama toisto vielä ja pienen tauon jälkeen sama toiselta puolelta. Ei edelleenkään ongelmia, ja jonkinmoinen  tekemisen intokin taisi löytyä ;) Hyvä Elli!

Vanhempien koirien kanssa treenasimme samaa harjoitusta osana pakkovalsseja pursuavaa rataa. Yada loisti jälleen vauhdillaan ja ketteryydellään. Mun täytyy nyt vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja keskittyä ohjaamisen ja oman vauhdin kasvattamiseen, jotta pysyn koiran perässä kun vauhti vielä tuosta kasvaa - pelottaa jo ajatuskin :D

Treeneistä nappasin matkaani kääpiöpinseripennut Selman ja Vallun - vauvat tulivat luokseni hoitoon omistajan lähtiessä Viroon näyttelyreissulle. Myöhemmin illalla sain hoidokikseni vielä schipperkepentu Piitun. Voitte uskoa, millainen vilinä ja vilske meillä oli sunnuntaihin asti...! Mutta kyllä oli kivaa :) En kyllä ihan äkkiä ota lisää koiria, ainakaan viittä.