tiistai 2. lokakuuta 2012

KSSK Toko

Elli pääsi tänään treenailemaan kokeneiden pariin tokon jatkoryhmään. Päivän aiheena olivat perusasento ja luoksetulo.

Sivulle tuli kohtalaisen hyvin, vaikkakin tarvitsee vielä kädellä ohjausta, kun ei se takaosa meinaa vielä löytää paikkaansa mun vierestä. Luoksetuloissa ei ollut mitään ongelmaa, erittäin reippaasti tuli luokse ja löysi pienellä avustuksella oikean paikankin sivulta. Minuutin paikallaan makuu sujui kivasti parilla palkkauksella, tosin olin ihan muutaman metrin päässä.

Aika paljon tehtiin erilaisia luoksetuloharjoituksia sekä paikallaan oloharjoituksia, pääosin kaikki sujuivat Ellin tämän hetkisiin taitoihin suhteutettuna ihan mielettömän hyvin! Kylläpä sain taas olla tyytyväinen pikkuisen tokointoon ja siihen tekemisen meininkiin! Etenkin kun Yadan kanssa edeltävässä alkeisryhmässä sain jo purra hammasta, etten menettänyt hermojani... ;) Loppua kohden väsymys alkoi jo painaa, joten tehtiin yksi superkiva luoksetulo ja sitten kotiin lepäilemään upouuden Back on Track -takin alle :)

Pitäydymme ehdottomasti jatkoryhmässä, sillä haluan jo päästä eteenpäin tokoliikkeissä. Otan salaiseksi tavoitteekseni saada perusasento kuntoon ensi viikkoon mennessä. Mitään en lupaa, mutta aion yrittää - ainakin vähän.