perjantai 23. maaliskuuta 2012

Karhunpoika sairastaa :(

... vaikka tyttöhän tuo Elli on.

Elli alkoi siis yskiä eilen pitäen minut koko yön hereillä köhimisensä kanssa. Tai no, eihän se ihan yskää ollut. Enemmänkin sellaista "kakomista", ikäänkuin jokin olisi juuttunut kurkkuun tms. Kennelyskäähän tuo taitaa olla... :( Ainakin täällä Kouvolan seudulla on nyt tosi paljon tartuntoja, ja treeneistähän Ellikin on varmaan tartuntansa saanut. Yada ei ole treeneissä onneksi käynyt, eikä siksi oireile - vielä. Toki tartunnan on voinut saada melkein mistä vain, vaikka emme muita koiria lähikontaktissa ole muistini mukaan tavanneet. Paitsi viimeisimmissä tokotreeneissä KSSK:lla. Faktahan kuitenkin on, että kyllä se tauti Yadaankin iskee eikä sille minkään voi.

Harmittaa kyllä niin kovasti! Toisaalta, hyvä että osui nyt sitten edes juoksujen aikaan eikä esimerkiksi juuri niiden loppumisen jälkeen, jolloin tulisi superpitkä treenitauko. Mutta kuten juoksupostauksessa jo kirjoittelin, nyt olisi ollut niin paljon mätsäreitä lähiaikoina, joihin oltaisiin päästy treenamaan heti juoksujen loputtua. Kaikkein inhottavinta on, että Lappeenrannan näyttelyyn osallistumisen voin unohtaa samantien. Vaikka oireet ehtisivät poistua, en kyllä uskalla viedä Elliä viikkoon tai pariin muiden koirien lähettyville ettemme vain mitenkään tartuta muita koiria. 2 viikon karanteenihan taitaa olla ihan suosituksenakin. On muuten kyllä typerää, ettei näyttelyilmoittautumisen rahoja sääntöuudistuksen myötä saa takaisin edes eläinlääkärin todistusta vastaan. Höh!

Ei jotain pahaa ettei jotain hyvääkin. Tänään Elli ei ole yskinyt minun kuulleni, joten oikein OIKEIN hyvällä tuurilla kyse oli oikeasti vain jostakin muusta. Lämpöäkään Ellillä ei ole ollut. En kuitenkaan uskalla vielä iloita, sillä minun tuurillani kyseessä on juurikin Ystävämme Kennelyskä. :(

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ensimmäiset juoksut

Ellin juoksut tosiaan alkoivat, oikeastaan jo eilen. Uutinen on hyvä, sillä olen suunnitellut Ellille pentuetta keväälle 2013. Sitä ennen täytyisi kuitenkin suorittaa pari kasvattaja-kurssia ja etsiä juuri Se Oikea Uros... Yadankin juoksujen pitäisi jo alkaa. Viime juoksusta on jo aikaa. Olin suunnitellut pennuttavani Yadan tänä vuonna, mutta selkäongelmien vuoksi taidan jättää Yadan kokonaan pennuttamatta. Yada olisi kyllä varmasti hyvä äiti... :) Olisipa muuten helppoa, jos molemmilla koirilla olisi juoksut samaan aikaan! Ei tarvitsisi miettiä, kumman kanssa voi harrastaa mitäkin ja missä. Ellin ryhmätreenithän (toko, näyttely ja agility) jäävät nyt tauolle. Harmi, sillä parin viikon sisään olisi ollut mätsäreitä ja kaikkea muuta mukavaa tekemistä. Toivon, että juoksut ovat ohi ennen Lappeenrannan näyttelyitä. Se helpottaisi monia järjestelyjä.

Tänään sain muuten tietää, ettemme päässeet siihen hakemaamme agiryhmään, Target Teamiin. Harmittaa, mutta ei voi minkään! Onneksi pääsemme sentään kesäkuussa hyppytekniikkakurssille!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

KSSK Tokotreenit

Russelipojat Ruuti ja Nalli olivat meillä Yadaa ja Elliä viihdyttämässä sillä välin, kun laitoin poikien omistajan kynnet. Elli oli tuttuun tapaansa erittäin kiinnostunut uusista tuttavuuksista, kun taas Yada mieluusti seuraili touhuja kauempaa. Erittäin nätisti koirat osasivat kuitenkin leikkiä keskenään ja jatkuvasti olisi pitänyt päästä takapihalle peuhaamaan :)

Pojat lähtivät kotiinsa parin tunnin leikkimisen jälkeen ja me suuntasimme Ellin kanssa suoraan tokotreeneihin. Treenit alkoivat tuttuun tapaansa luoksepäästävyydellä, ja tällä kertaa Elli osasi kauniisti tervehtiä "tuomaria" kaikki jalat maassa. Elli oli muutenkin todella skarppina kokoajan ja piti hyvin kontaktin. Helposti jää kuitenkin tuijottelemaan (hämäävästi) kättäni, jossa pidän herkkuja, joten täytynee alkaa vaihtelemaan palkkauskättä, jotta ottaisi paremmin kontaktia silmiini. Treenailtiin seuraamista pujotellen muita koirakoita ja lisäksi tein paljon omia harjoituksiani häiriössä. Päivän aiheena oli kestoa peruskäskyihin. Istumisessa ei ongelmaa ole: voin siirtyä huoletta kauemmas Ellistä, hyppiä, pomppia, huitoa yms Ellin pysyessä paikoillaan, mutta makuullaan Elli ei meinaa pysyä. Maahan meno on tosin ollut meille aina vaikea - syytä en osaa sanoa... Loppuun taas vähän seuraamista pujotellen ja kujassa kulkien, ja hyvin meni. Kaiken kaikkiaan treenit olivat jälleen erittäin, erittäin onnistuneet!

Kotiin tullessani nappasin vielä Yadan matkaani ja suuntasin alakentälle tokoilemaan. Yada teki ihan mielettömän treenin, eikä hermoheikosta arkajalasta ollut tietoakaan! Syötin Yadan täyteen makkaraa ja sitten hölkkäiltiin hymyssä suin kentältä kotiin :)

Tänään todella hyvät treenit molempien koirien kanssa, mikäs sen mukavampaa! :)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

KSSK Tokotreenit

Onpas taas pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoitellut!

Tähän alkuun on pakko hehkuttaa, että laitoin eilen hakemuksen pentujen agiryhmään, aluevalmennusryhmä Target Team 1. Nyt vain pidän peukut pystyssä, että meidät valittaisiin! Lisäksi ilmoitin Ellin kesäkuussa pidettävälle hyppytekniikkakurssille. Tuskin maltan odottaa, että kesä tulisi! Olisin ilmoittanut myös Yadan kurssille, mutta koska kurssille on niin paljon halukkaita, on reilua, että yksi ohjaaja saa osallistua vain yhdellä koiralla. Tottahan se on.

Noh, mutta mistähän sitä aloittaisi... Ensinnäkin, Elli kärsi löysästä vatsasta muutamia päiviä, joten olen syöttänyt sille Pect Balansia (maitohappobakteeri-paktiinivalmiste). Ellihän on todella herkkävatsainen, joten kokeilemani märkäruoka NatureDiet Sensitive Salmon & Prawn sekoitti mahan varovaisesta annostelusta huolimatta. Nopeasti vatsa kuitenkin tasoittui ja uloste on jälleen ihan kiinteää. Ruokahalukin on ihan normaali. Ehkäpä testailemme uusia ruokia uudelleen myöhemmin. Tällä hetkellä Elli syö Royal Canin Mini Junioria. Tarkoituksenani olisi lähikuukausina vaihtaa johonkin vähärasvaisempaan ruokaan, sillä Elli lihoo todella herkästi. Se painaa nyt jo lähes 6kg. Säkäkorkeuskin tosin alkaa jo hipoa kolmeakymmentä...

Tokoa olemme treenanneet vain sisätiloissa. Luoksetulo onnistuu jo lähes aina, vaikkei minulla olisikaan herkkuja kädessä. Elli myös menee maahan jo ihan hyvin, jopa ilman käsimerkkejä. Lenkeillä harjoiteltiin lähinnä luoksetuloa, kun koirat olivat vapaana metsässä.

Tänään treeneissä en kyllä voinut taas muuta kuin hymyillä. Elli tietää tasan tarkkaan, että hallissa tehdään töitä.

Aloiteltiin treenit luoksepäästävyydellä ja seuraamisella. Tosi kivasti pikku muistuttelun jälkeen pysyi kontaktissa. Pysähtyessäni Elli esimerkillisesti käy saman tien istumaan. Tämän päivän aiheena oli seisominen. Alkuun Elli tarjosi pelkkiä istumisia, mutta hyvin pian se ymmärsi, että haluankin sen seisovan. Tein myös seurauksesta "seiso" ja "istu"-harjoituksia. Vaikka omasta mielestäni Elli on kehityksestään pahasti jäljessä, oli se silti ryhmämme parhaimmistossa - jälleen ;) Loppuun vielä seuraamisharjoituksia pujotellen. Elli pysyi hyvin kontaktissa, mutta jää vielä hieman kauas minusta. Saimmekin muutamia vinkkejä, miten alan "imuttaa" Elliä lähemmäs itseäni. Samalla kun Elli asettuu lähemmäs minua, ajoittainen vinouskin luultavasti katoaa. Treenailin viimeisimmäksi itsenäisesti vielä aika paljon seuraamista, ja pyrin pitämään Ellin lähellä itseäni. Pikkuhiljaa se alkoikin asettua lähemmäksi, joten muutaman treenikerran jälkeen Elli seuraa varmasti vieläkin paremmin. Poistuimme jälleen hallilta hymy huulillamme :)