tiistai 21. elokuuta 2012

Megapostaus

Outs, enpä ole ehtinyt (saati muistanut) blogia päivitellä ikuisuuksiin, joten nyt olisi luvassa tiivistetyssä muodossa kaikkea tällä välin tapahtunutta.

18.7. Vierailimme alueellisen pentuvalmennuksen agilityharkoissa vakkarikoirakon jäädessä treeneistä pois. Tähän ryhmäänhän haimmekin jo aikaisemmin, mutta emme tulleet valituiksi. Treenit pidettiin KSSK:n hallilla ja mukana oli monta koirakkoa. Meidät oli jaettu muutaman koirakon ryhmiin ja treeniaikaa oli kaksi tuntia.

Päivän aiheisiin kuuluivat pakkovalssi, ennakoiva valssi ja jaakotus. Kauhistelin edeltävän ryhmän treenejä seuratessani, miten ikinä tulemme selviämään kaikesta tuosta. Elli hädin tuskin liikkuu omalla moottorillaa! Pelkoni osoittautuivat vääriksi. Elli toimi todella kivasti ja kaikki virheet, joita se teki, johtuivat - ylläri ylläri - omasta mokailustani. Eniten jouduimme tekemään töitä jaakotuksen kanssa, koska Elli ei irronnut tarpeeksi hyvin hyppyyn, jolloin olisin saanut sen "kiinni" johteen takaa. Se tuli monesti hypyn yli takaisin luokseni. Treenailin irtoamista myöhemmin pihalla oma-aloitteisesti lelun kanssa, ja sain kuin sainkin Ellin hyvin nopeasti tajuamaan harjoituksen idean. Lopputunnista kävimme vielä ulkokentällä heittämässä muutaman kierroksen molempiin suuntiin hypyillä, jotka oli aseteltu ympyrän malliseksi. Harjoituksen ideana oli saada koira mahdollisimman itsenäiseksi, ja suorittamaan hypyt, vaikka ohjaaja seisoi ympyrän keskellä.

Treeneistä jäi erittäin hyvä mieli, sillä olimme suoriutuneet kaikista tehtävistä suht kunnialla ;) Paljon on työtä vielä edessä, mutta ehkäpä se tästä!

19.7. Marika veti pienet harkat pennuille ennen aikuisten koirien agiryhmää (jossa treenaan Yadan kanssa). En saa millään päähäni, mitä tuolloin tapahtui, mutta kalenterista päätelleen hyvin on mennyt ;)

24.7. Elli pääsi kokeilemaan ensimmäistä kokonaista agirataansa KSSK:n supermöllikisoissa. Radalla oli vain hyppyjä ja putkia, eikä hankalia linjoja juurikaan ollut. Ilmoitin myös Yadan kyseisiin skaboihin.

Yada starttasi ennen Elliä ja suoritti radan tuttuun tapaansa: nollarata eikä aikavirheitä. Ellin kanssa meno oli hieman toisenlaista. Jouduin melkoisesti kirittämään Elliä, jotta se pääsi kipuamaan hyppyjen yli (rimat 25cm), sillä olemme treenanneet ihan matalilla, noin 10 senttisillä rimoilla. Pari rimaa tuli alas, mutta aikavirheiltä taisimme välttyä. Elli todella yllätti minut! Yada sijoittui 2/15, Elli 9/15. Ihan mieletöntä :)

Yada sij. 2/15

Elli sij. 9/15

26.7. Taas treenattiin hallilla. Koska perinteeksi muodostuneita pentuharkkoja ei ennen varsinaista agiryhmää ollut, mulla oli Elli mukana isojen ryhmässä. Tuolloin treeneissä oli melko pitkä rata, jonka suoritin toki Yadan kanssa, mutta Ellin kanssa menimme radan pelkillä hypyillä ja putkilla. Elli oli ihan ok. Treenasin myös vähän alueellisesta pentuvalmennuksesta mieleeni jäänyttä ympyrää - Elli irtosikin jo paremmin hypyille! Jaakotuksetkin alkavat olla kuosissaan.

9.8. Treenasimme agia, ja treeneistä mukaamme tarttui kääpiöpinseri Selma 4,5kk. Selma tuli meille hoitoon ja likkojen leikkikaveriksi omistajan viikonloppureissun ajaksi. Ai että, meillä oli vilinää ja vilskettä! Perjantaina 10. päivä tytöt juhlivat Yadan 2-vuotis synttäreitä maksalaatikko-lihapulla-herkkutikkukakun äärellä :)

Yada 2v :)

16.8. Elli kävi Marin trimmattava tulevia näyttelyitä varten. Trimmistä ajelimmekin suoraan pentuharkkoihin hallille. Muut olivatkin jo hyvää vauhtia treenailemassa rataa. Päivä oli ihan mahdottoman kuuma, eikä mulla saati koiralla ollut oikein motivaatiota. Saimme kuitenkin pientä rataa aikaiseksi, mutta tämän kertaiset treenit jäivät ihan vain muutamaan harjoitukseen. Yadan kanssa treenattiinkin sitten ihan kunnolla! Ilmakin viileni vähän iltaa myöten.

18.8. Elli Kouvolan näyttelyssä JUN ERI4! Jeee :) Tappavan kuumasta säästä huolimatta Elli esiintyi todella kivasti, enkä voisi olla tyytyväisempi suoritukseen. Harmi, ettei tuon kummempaa sijoitusta herunut, mutta saimmepahan sen kauan metsästämämme ERIn! Nyt hyvillä mielin kohti Viron näyttelyä. Jaiks...

Alla suomennettu versio espanjalaisen tuomarin arvostelusta.

JUN ERI4
11 kuukautta. Kaunis pää ja ilme. Oikeanlainen purenta. Hyvä kaula. Riittävät etukulmaukset, mutta --. Hyvä ylälinja, kylkiluut ja --. Puutteelliset takakulmaukset. Liikkuu hyvin.
- Martin Baskaran

Ihan yleisiä kuulumisia kertoakseni, olemme lenkkeilleet paljon ja itsekin olen aloittanut jälleen juoksuharrastuksen. Olemme tehneet muutamia tosi rankkojakin lenkkejä, mutta näitä aktiivipakkauksia ei näemmä saa väsytettyä sitten millään. Suunnitelmissamme olisi vielä tänä syksynä lähteä Repoveden kansallispuistoon lenkkeilemään, josko siellä sitten saisin imettyä viimeiset mehut likoista ;) Nyt lenkkeilyt taas jäävät pariksi päivää vähemmälle, sillä kärsin armottomasta flunssasta. Tälläkin hetkellä löhöän sohvalla paksun viltin alla nenäliinakasa vieressäni. Onneksi koirat ovat päässeet leikkimään Ilonan ja Daran kanssa, joten minun ei tarvitse huolehtia niiden riittävästä liikunnan saannista. Eivätköhän nuo tänäänki pääse päivähoitoon leikkimään kavereiden kanssa.

Uusi asuntommekin alkaa pikkuhiljaa valmistua, toivottavasti saisimme sen pian valmiiksi, sillä tämän kuun loppuun mennessä nykyisen asuntomme täytyy olla tyhjä. Kääk! Kiirettä pitää. Onhan tässä vielä reilu viikko aikaa... ;) Uudesta asunnosta puuttuu enää "vain" lattia + katto makuuhuoneesta sekä kylpyhuoneesta, saunan lauteet ja wc:n seinät, katto sekä lattia. Niin ja ne kaikki kalusteet. Onneksi keittiö alkaa olemaan viimeistelyä vailla valmis :)